Valokuvatapahtumia Taiteiden Yössä 16.8.

09.08.2018

Valokuvatapahtumia Taiteiden Yössä 16.8.2018

Pohjoisen valokuvakeskuksen Taiteiden Yön ohjelmassa on tänä vuonna tarjolla tuttuja yleisön suosikkeja sekä uutta koettavaa.

Huippusuosittu Photo Laundry järjestetään tänäkin vuonna Valveen ”takapihalla” Ojakadun varren koivukujalla. Photo Laundry on Pietarista maailmalle levinnyt valokuvien vaihtotapahtuma, joka toimii periaatteella "tuo valokuva, vie valokuva". Osallistujat voivat tuoda valokuviaan vaihdettavaksi puistikkoon viritetyille pyykkinaruille. Valokuvapyykkiä pestään 14-21.

 

Ojakadun puistikosta starttaa myös lapsille ja lapsenmielisille tarkoitettu valokuvasuunnistus. Madetojan puistoon kätkeytyy kymmenen rastia, jotka suunnistajien tehtävänä on löytää ja valokuvata esimerkiksi kännyköillä. Suunnistamassa voi käydä 15-20.

Sään salliessa valokuvataiteilijat Pirjo lempeä ja Naoko Chiba järjestävät puistikossa myös Kuvaelämys –syanotypiatyöpajan. Työpajassa kurkistetaan valokuvauksen alkujuurille ja tehdään sinisiä syanotypiavedoksia fotogrammitekniikalla. Osallistua voi kuka tahansa kiinnostunut, ei tarvitse osata valokuvata, eikä minkäänlaista kameraakaan käytetä.

Osallistujat saavat valmiiksi herkistetyn postikorttikokoisen syanotypia-paperin ja opastuksen kuvan tekemiseen ja sommitteluun. Kuvien aiheiksi ja negatiiveiksi käytämme mm. kasveja, tilkkuja ja pieniä esineitä. Osallistujat saavat tietenkin omat vedoksensa itselleen.

 

Työpajat klo 15, 16 ja 17. 

Enintään 10 osallistujaa/per työpaja.

Osallistumismaksu 10 € 

 

Puiston tapahtumien lisäksi valokuvakeskuksen näyttelyt Kulttuuritalo Valveella ovat avoinna aina klo 22 asti. Galleriassa on esillä Naoko Chiban & Antti Ylösen yhteisnäyttely Silent Stories of Land  ja Kuukauden Kuvissa Veikko Sarkkisen Punainen Mylly.

 

Photo Laundry, Valokuvasuunnistus ja näyttelyt ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Ulkotapahtumat järjestetään säävarauksella.

 

 

Lisätiedot:

Tuottaja

Julia Heikkinen

julia(at)photonorth.fi

0401281150

« Takaisin uutisarkistoon