Taija Jyrkäs on aloittanut Pohjoisen valokuvakeskuksen tuottajana

20.02.2020

Pitkäaikaisen Pohjoisen valokuvakeskuksen tuottajan, Julia Heikkisen, siirtyessä uusiin tehtäviin, Pohjoisen valokuvakeskuksen tuottajana on aloittanut kuvallisen viestinnän medianomi, tuottaja, Taija Jyrkäs. Jyrkäs siirtyi tehtäväänsä Muhoksen kunnan kulttuurituottajan tehtävistä. Muhoksen kunnassa Jyrkäs tuotti muun muassa Lemmenpolun valotapahtuman ja Muhoksen musiikkipäivät vuonna 2019 sekä Koivu ja tähti -päivät vuonna 2018. Jyrkäs on toiminut aktiivisesti julkisen taiteen lisäämisen puolesta ja on aloittanut Muhoksella julkisen taiteen projekteja.

Jyrkäs on toiminut mm. Taidekeskus Kulttuurikauppilan Art Ii biennaalin ja Valto Pernu Photo maratonin tuottajana Iissä sekä Oulun sarjakuvakeskuksella Oulun sarjakuvafestivaalin tuottajana vuosina 2015-2017. Lisäksi Jyrkäs on myös työskennellyt lukuisissa eri projekteissa kuten valtakunnallisen Muu ry:n taidematkoja järjestävässä Art Vehicles -hankeessa sekä vuonna 2017 toteutetussa I <3 Iijoki produktiossa. Jyrkäs on myös aktiivinen oululaisen Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry:n ja NUAN65 verkoston jäsen.

Pohjoisessa valokuvakeskuksessa Jyrkäs pääsee hyppäämään juuri avoimen haun avanneen Kenen luonto? keskustelun avaus näyttelyn ja tapahtumakokonaisuuden tuotantoon. 15.8.2020 huipentuva Kenen luonto?  Keskustelun avaus -näyttely kokoaa yhteen luonto- ja taidevalokuvaajat Juha Suonpään kuratoimaan näyttelykokonaisuuteen Pohjoisen valokuvakeskuksen ja Valveen gallerioissa. Lisäksi elokuussa järjestetään Kenen luonto? seminaari, jossa kuullaan puheenvuoroja luonnon kuvaamisesta.

« Takaisin uutisarkistoon