Uutisarkisto: 2017

05.12.2017

Joulun aukioloajat 2017

Poikkeuksia Kulttuuritalo Valveen aukioloajoissa joulun aikaan:

ke 6.12 Valve on suljettu

ma 18.12. - pe 22.12. Valve on avoinna klo 8-20

la 23.12. - ma 1.1.2018 Valve on suljettu

  


26.10.2017

Kuvataiteilijoiden jäsenliitot lausuvat vuoden 2016 Taidegalleriatilastoista

Kuvataiteilijoiden jäsenliitot lausuvat vuoden 2016 Taidegalleriatilastoista:

"Tilastot eivät kuitenkaan avaa sitä, mitä kolmannen sektorin gallerioiden näyttelytoiminta merkitsee koko taiteen kentälle. Kolmannen sektorin toimijat, niin järjestöt kuin muut sektorin organisaatiot tekevät yleishyödyllistä työtä taiteen näkymisen ja kokemisen eteen. Juuri niissä näkyvät taiteen uudet virtaukset ensimmäisinä."

Julkilausuma kokonaisuudessaan

23.10.2017

Juhlavuoden näyttely ja Oulujoki-ilta kulttuurikeskus Koivu ja Tähdessä Muhoksella

Juhlavuoden näyttelyssä esille tulevat Muhoksen kunnan Suomi 100 -taidehankinnat, I. K. Inhan ja Vesa Rannan valokuvateokset. 

Näyttelyn avajaisissa kuullaan taiteilija Vesa Rannan sekä Pohjoisen Valokuvakeskuksen johtajan Alla Räisäsen puheenvuorot sekä uudelleen sovitettua kansanmusiikkia. 

Ilta jatkuu Oulujoen ajankohtaisilla kuulumisilla. Arkkitehti Veli-Pekka Huhmo kertoo Oulujoen kulttuuriperinnön esiselvityshankkeesta Unescon maailmanperintökohteeksi. Näytteillä myös Oulujoen uudet esitteet.

Tilaisuudessa kahvitarjoilu, tervetuloa!

16.10.2017

Pieni valokuvakirjatapahtuma 31.10.

Pohjoinen valokuvakeskus järjestää tiistaina 31.10. Valvegalleriassa Pienen valokuvakirjatapahtuman. Tapahtumassa Pohjoinen Kohtaaminen-aluenäyttelyn taiteilijat Raimo Ahonen ja Karoliina Paatos kertovat valokuvakirjan tekemisestä sekä teoksistaan, ja esillä ovat myös pohjoismaiset Nordic Dummy Award 2017 –finalistit.

Puheenvuorojen ja esittelyjen alustava aikataulu:

17.30 Tapahtuman avaus ja Nordic Dummy Award-finalistien esittely

17.50 Raimo Ahonen

18.20 Karoliina Paatos

 

Nordic Dummy Award

Nordic Dummy Award on vuosittain pohjoismaiselle valokuvakirjalle myönnettävä palkinto joka sisältää kirjalle kustannussopimuksen. Vuoden 2017 Nordic Dummy Awardin voitti syyskuussa Terje Abusdal teoksellaan Slash and Burn.

Vuoden 2017  Nordic Dummy Award-finalistit:

Terje Abusdal, Slash and Burn

Simon Berg, Soil

Damian Heinisch, Fünfundvierzig

Karoliina Paatos, Cowboy Girls

Sanne Vils Axelsen, Vindtid

 

Raimo Ahonen

Raimo Ahonen on oululainen arkkitehti, pitkän linjan valokuvaaja ja yksi valokuvakeskuksen perustajista. Ahosella on kokemusta kirjojen graafisesta suunnittelusta ja kuvatoimittamisesta usean vuosikymmenen ajalta, ja häneltä on ilmestynyt omakustanteena valokuvakirja Sellanen elämä Karjalas.

Karoliina Paatos

Karoliina Paatos on Rovaniemellä asuva valokuvataiteilija, joka on käsitellyt amerikkalaista cowboy-kulttuuria useassa teoksessaan. Karoliina kirja Cowboy Girls on sekä nähtävillä Pohjoinen Kohtaaminen-näyttelyssä että mukana Nordic Dummy Award-finaalissa ja Vuoden Valokuvataidekirja 2017-finaalissa.

 

 

Pieni valokuvakirjatapahtuma on kaikille avoin ja siihen on vapaa pääsy.

Lämpimästi tervetuloa!

11.10.2017

Näyttelyohjelmisto 2018 valittu

Pohjoisen valokuvakeskuksen näyttelyohjelmisto 2018 on valittu

Pohjoisen valokuvakeskuksen näyttelyohjelmistoon vuodelle 2018 on valittu seuraavat taiteilijat ja näyttelyt:

 

Jaakko Heikkilä: Veden Kätkemiä Huoneita

Natalie Daoust: Korean Dreams

Marja Pirilä: Camera Obscura

This Island Earth –islantilaista nykyvalokuvaa

Naoko Chiba & Antti Ylönen

Joel Karppanen: Suomalainen Pastoraali

Suomen Kuvajournalistit ry: Kuvajournalismi 2017

Lasten ja nuorten valokuvafestivaali

Muu ry: Valaistuminen

 

Näyttelykalenteri päivittyy Pohjoisen valokuvakeskuksen nettisivuille.

Pohjoinen valokuvakeskus järjestää lisäksi Aulagalleriassa ympäri vuoden pyörivän Kuukauden Kuvan-näyttelyohjelmiston. Kuukauden Kuvan-ohjelmisto vuodelle 2018 julkistetaan erikseen.

Lisätiedot: Alla Räisänen, alla(at)photonorth.fi, 0407272135

15.08.2017

Valokuvatapahtumia Taiteiden Yössä

Pohjoisen valokuvakeskuksen Taiteiden Yön ohjelmassa on tänä vuonna tarjolla tuttuja suosikkeja sekä uutta koettavaa.

Huippusuosittu Photo Laundry järjestetään tänäkin vuonna Valveen ”takapihalla” Ojakadun varren koivukujalla. Photo Laundry on Pietarista maailmalle levinnyt valokuvien vaihtotapahtuma, joka toimii periaatteella "tuo valokuva, vie valokuva". Osallistujat voivat tuoda valokuviaan vaihdettavaksi puistikkoon viritetyille pyykkinaruille. Valokuvapyykkiä pestään 14-21.

Ojakadun puistikosta starttaa myös lapsille ja lapsenmielisille tarkoitettu valokuvasuunnistus. Madetojan puistoon kätkeytyy kymmenen rastia, jotka suunnistajien tehtävänä on löytää ja valokuvata esimerkiksi kännyköillä. Suunnistamassa voi käydä 15-20.

Puiston tapahtumien lisäksi valokuvakeskuksen näyttelyt Kulttuuritalo Valveella ovat avoinna aina klo 24 asti. Galleriassa on esillä Sami Parkkisen Father and Son ja Kuukauden Kuvissa Juhani Syväojan Torniolaakson Tunnelmia.

Photo Laundry, Valokuvasuunnistus ja näyttelyt ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Ulkotapahtumat järjestetään säävarauksella.

 

Katso Kulttuuritalo Valveen koko ohjelma täältä.

Lisätiedot:

Tuottaja

Julia Heikkinen

julia(at)photonorth.fi

0401281150

 

07.08.2017

Näyttelyhaku vuodelle 2018 on avoinna

Pohjoisen valokuvakeskuksen näyttelyhaku vuodelle 2018 avattu

Pohjoisen valokuvakeskuksen galleria sijaitsee Kulttuuritalo Valveella Oulun keskustassa. Galleriassa vierailee vuosittain yli 45000 näyttelykävijää.  Galleriassa on seitsemän huonetta. Tiloissa on kiviseinät, punainen tiililattia ja teokset ripustetaan vaijereilla (seiniin ei saa porata/naulata). Kahdessa huoneessa on  valkokangas ja videotykki videoteosten esittämiseen. Galleriatila soveltuu hyvin myös työryhmien näyttelyille.

Tilan pohjapiirros ja kuvia huoneista löytyy täältä: http://www.photonorth.fi/site/files/NPC_gallery.pdf

 

Näyttelyhakemukset tulee lähettää meille sähköpostilla sunnuntaihin 3.9.2017 mennessä osoitteeseen submissions(at)photonorth.fi

Näyttelyhakemus lähetetään yhtenä pdf-tiedostona.

Nimeä hakemuksesi omalla nimelläsi. Hakemuksen koko max 10MB. Muilla tavoin saapuneita hakemuksia ei käsitellä.

 

Näyttelyhakemuksessa tulee olla

  1. Näyttelysuunnitelma joka sisältää teosten koot ja materiaalit. Huomioi galleriassa käytössä oleva vaijeriripustusjärjestelmä.
  2. Ehdotetun näyttelykokonaisuuden teoskuvat ja mahdolliset ripustuskuvat.
  3. Ansioluettelo

Näyttelymaksu on 700€. Näyttelymaksu kattaa avajaiset, näyttelyteosten vakuutukset, teoskuljetukset sekä näyttelytiedotuksen. Kustannamme myös kotimaisen taiteilijan matkat ja majoituksen ripustuksen ja avajaisten ajalta.

  

Lisätiedot:

Alla Räisänen

alla(at)photonorth.fi

0407272135

12.06.2017

PVK:n ja Kulttuuritalo Valveen kesäaukiolot

Pohjoisen valokuvakeskuksen näyttelyt ovat kesällä avoinna seuraavasti:

to 1.6. – su 2.7. avoinna ma–pe klo 8–20, la–su klo 10–20 
pe 23.6. – su 25.6. Juhannuksena suljettu
ma 3.7.–su 16.7. avoinna ke–su klo 12–20
ma 17.7.– su 30.7. suljettu
ma 31.7. alkaen normaalisti avoinna

PVK:n toimisto on suljettuna 19.6.-30.7. välisen ajan. 

08.06.2017

Syksyn 2017 Kuukauden Kuvat-ohjelmisto on valittu

Syksyn 2017 Kuukauden Kuvat-näyttelyt on valittu.

Ohjelmistossa nähdään syksyllä seuraavien kuvaajien näyttelyt:

Juhani Syväoja
Tiina Mäki
Mesut Turan
Kaisa Heikkinen
Eeva Riihelä

Kuukauden Kuvat järjestetään yhteistyössä oululaisen digitarvike.fi:n kanssa.

Onnea valituille!

02.05.2017

Haku syksyn Kuukauden Kuvat-ohjelmistoon avoinna toukokuussa

Haemme toukokuussa näyttelyitä syksyn 2017 Kuukauden Kuvat-ohjelmistoon.

Hakuilmoitus ja tietoa Kuukauden Kuvat-näyttelyistä löytyy täältä

11.04.2017

Pohjoinen Kohtaaminen –Pohjois-Suomen valokuvataiteen aluenäyttelyn taiteilijat on valittu

Syyskuussa 2017 avautuvan Pohjois-Suomen valokuvataiteen aluenäyttelyn Pohjoinen Kohtaaminen taiteilijat ja teokset on valittu.  Näyttelyn ovat juryttaneet ruotsalaisen taideteollisen korkeakoulu Konstfackin taiteen osaston johtaja Gunilla Muhr Tukholmasta yhdessä Pohjoisen valokuvakeskuksen johtaja Alla Räisäsen sekä tuottaja Julia Heikkisen kanssa.

Näyttelyhaku oli avoinna kaikille pohjoisessa asuville ja työskenteleville sekä pohjoista töissään käsitteleville valokuvaajille. Näyttelyyn saapui hakuajan loppuun mennessä 59 hakemusta, joissa ehdotettiin yhteensä 70 teoskokonaisuutta näyttelyyn. Hakemuksia saatiin eniten Pohjois-Suomesta mutta myös muualta Suomesta sekä Euroopasta.

Valituiksi tulivat seuraavat taiteilijat:

Raimo Ahonen

Jari Arffman

Tarmo Auvinen

Wouter le Duc

Jaani Föhr

Jaakko Heikkilä

Marko Hämäläinen

Jyrki Kallio-Koski

Tuomo Kangasmaa

Joel Karppanen

Janne Körkkö

Christelle Mas

Maria Mäki

Karoliina Paatos

Kari Parkkinen

Timo Remes

Aki Roukala

Tom Serratti

Aki-Pekka Sinikoski

Erkki Vornanen

Markku Välitalo

 

Pohjoinen Kohtaaminen avautuu Pohjoisen valokuvakeskuksen sekä Kulttuuritalo Valveen gallerioissa perjantaina 22.9. klo 17.

Näyttely on osa Pohjoisen valokuvakeskuksen 30-vuotis-juhlaohjelmistoa sekä Suomi 100-juhlavuoden ohjelmistoa.

Pohjoisen valokuvakeskuksen toimintaa tukevat Oulun kaupunki sekä Taiteen edistämiskeskus.

 

Lisätiedot:

Alla Räisänen

alla(at)photonorth.fi

0407272135

 

Julia Heikkinen

julia(at)photonorth.fi

0401281150

10.04.2017

Poikkeuksia kevään aukioloissa

Poikkeuksia Kulttuuritalo Valveen ja PVK:n aukioloissa kevään mittaan:
Pe 14.4. – ma 17.4. Valve on suljettu/ Pääsiäinen
Su 30.4. Valve on suljettu / Vappuaatto
Ma 1.5. Valve on suljettu / Vappupäivä
To 25.5. Valve on suljettu / Helatorstai

23.02.2017

Pohjoinen valokuvakeskus ry:n sääntömääräinen vuosikokous 19.3.2017

VUOSIKOKOUSKUTSU

Pohjoinen valokuvakeskus ry:n sääntömääräinen vuosikokous

Aika:                      Sunnuntai 19.3.2017 klo 13:00

Paikka:                  Kulttuuritalo Valve, neuvottelutila, käynti Ojakadulta.  3 krs

Esillä sääntömääräiset asiat. Muista esille halutuista asioista on sääntöjen mukaan ilmoitettava hallitukselle viimeistään viikkoa ennen kokousta kirjallisesti. Kirjalliset esitykset toimitetaan osoitteeseen:

Pohjoinen valokuvakeskus ry/ Puheenjohtaja Paavo J. Heinonen, PL 42 90015 Oulun kaupunki.

 

Vuosikokouksen asiapaperit:

  •  Toimintakertomus vuodelta 2016
  •  Vuoden 2016 tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
  •  Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017

Asiapaperit jaetaan osallistujille vuosikokouksessa.  Materiaalit saa pyynnöstä etukäteen alla@photonorth.fi.

Äänioikeus vuosikokouksessa on kaikilla yhdistyksen jäsenmaksun maksaneilla jäsenillä.

 

Tervetuloa.

Vuosikokouksen esityslista

1. Kokouksen avaus

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus

3. Kokousvirkailijoiden valinta

4. Esityslistan hyväksyminen

5. Toimintakertomus vuodelta 2016

6. Tilinpäätöksen vahvistaminen tilikaudelta 2016 sekä tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle

7. Jäsenmaksun suuruus vuodelle 2017

Hallitus esittää vuosikokoukselle, että vuoden 2017 jäsenmaksut ovat seuraavat:

Opiskelijat ja työttömät 10 €, jäsenet 20 €, yhdistykset 50 €, kannatusjäsenmaksu 100 €.

8. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017

9. Sääntömuutos §4  Jäsenet

Nykyiset säännöt:

§ 4 Jäsenet

Valokuvakeskuksen varsinaisiksi tai kannattajajäseniksi voivat liittyä yksityiset henkilöt, oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt, jotka haluavat edistää valokuvakeskuksen päämääriä.

§ 12 Sääntöjen muutos

Valokuvakeskuksen sääntöjen muutoksesta on päätettävä vuosikokouksessa, jotta muutosehdotus on hyväksyttävä vähintään 2/3:lla annetuista äänistä.

Hallitus esittää vuosikokoukselle sääntömuutosta kohtaan

§ 4 Jäsenet.

Valokuvakeskuksen varsinaisiksi tai kannattajajäseniksi voivat liittyä yksityiset henkilöt, oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt, jotka haluavat edistää valokuvakeskuksen päämääriä.

Lisätään:

Yhdistyksellä voi olla kunniajäseniä. Kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja. Kunniajäseneksi yhdistys voi kutsua yhdistyksen pyrkimyksiä ansiokkaasti edistäneen henkilön, jos ainakin 3/4 vuosikokouksessa annetuista äänistä kannattaa hallituksen tekemää kunniajäsenehdotusta.

Yhdistyksen kokous voi erityisen painavista syistä erottaa kunniajäsenen.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannatusjäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.

Mikäli  vuosikokous hyväksyy § 4 jäsenet sääntömuutoksen hallitus esittää vuosikokoukselle, että yhdistyksen kunniajäseniksi kutsutaan kaikki entiset hallituksen puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat sekä taiteellinen johtaja.

 

10. Hallituksen  puheenjohtajan ja jäsenten valinta

Sääntöjen § 6 mukaan Valokuvakeskuksen asioita hoitaa vuosikokouksen valitsema hallitus, jonka kokoonpanossa on otettava huomioon koko Pohjois-Suomen alueellinen edustus. Hallituksen muodostaa kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja sekä kolme (3) – kuusi (6) jäsentä. Puolet hallituksen jäsenistä on vuosittain erovuorossa, ensimmäisellä kerralla arvan, sitten vuoron mukaan.

Erovuorossa 2017: Puheenjohtaja Paavo J. Heinonen, Petteri Löppönen, Mikko Törmänen, Veera Uutinen, Kari Silvennoinen. Kaudella 2017 jatkavat Juuso Haarala ja Tuomas Mujunen.

10. 1. Puheenjohtajan valinta kaudelle 2017-2018

10.2. Hallituksen jäsenten valinta kaudelle 2017 –2018.

Valitaan 1 – 4 jäsentä.

11. Tilintarkastajien valinta

Hallitus esittää vuosikokoukselle, että tilintarkastajiksi valitaan HTM Kirsi Kontro ja Mika Kemppainen Pohjois-Suomen tilintarkastus Oy:stä ja varatilintarkastajaksi Pohjois-Suomen tilintarkastus Oy.

12. Muut asiat

13. Muut hallitukselle vähintään viikkoa ennen kokousta kirjallisesti toimitetut asiat

14. Ilmoitusasiat

15. Kokouksen päättäminen

Hallitus

 

 

 

21.02.2017

Oulunsalo Soi -Vuoden kuvataiteilijaksi 2017 valittu Inkeri Jäntti

Oululaisvalokuvaaja Inkeri Jäntti on valittu 20. Oulunsalo Soi -festivaalin Vuoden kuvataiteilijaksi. Jäntin Mono no Aware -näyttely koostuu Japanissa syksyllä 2015 kuvatuista teoksista. Näyttely on esillä Oulunsalon kirjastossa Kauppakeskus Kapteenissa 16. elokuuta – 15. syyskuuta 2017.  Vuoden kuvataiteilija -näyttely tuotetaan Oulunsalo soi – musiikkijuhlien, Oulun Juhlaviikkojen ja Pohjoisen valokuvakeskuksen yhteistyönä.

”Mono no aware” on japanilainen käsite, joka vapaasti suomennettuna kuvastaa hetken haikeutta.  ” Se on se lyhytikäinen, suloisen melankolian tunne, jonka kokee, kun näkee jotain kaunista, mutta hetkellistä.”,  luonnehtii Jäntti.  Yhtä Vuoden kuvataiteilijan teosta käytetään jälleen festivaalin visuaalisen ilmeen kulmakivenä.

Jäntti valmistui medianomiksi Oulun ammattikorkeakoulusta vuonna 2013. Jäntti sopii juhlavuoden kuvataiteilijaksi erityisen hyvin – hän on usean viime vuoden ajan taltioinut tunnelmia festivaalikuvaajan ominaisuudessa. Huhtikuussa Jäntti matkaa Grönlantiin Nuukin Taidemuseon residenssiin kuvaamaan niin spontaaneja hetkiä kuin lavastettuja muotokuvia, sillä hänelle on tärkeää kuvaajana oivaltaa uutta ja vangita salattuja näkökulmia.

http://oulunsalosoi.fi/2016/inkeri-jantti-oulunsalo-soin-vuoden-kuvataiteilijaksi/

13.02.2017

Maria Mäki valittu Suomi-Ranska-residenssiohjelmaan 2017

Valokuvataiteilijoiden Suomi-Ranska-vaihto-ohjelman suomalainen osallistuja vuodelle 2017 on valittu. Suomesta residenssijaksolle on valittu taiteilija Maria Mäki. Mäen residenssijakson toteuttaa ranskalainen Association Diaphane.
Valokuvataiteilijoiden Suomi-Ranska vaihto-ohjelma  on käynnistynyt vuonna 2003.Yhteistyöverkostossa ovat mukana Pohjoinen valokuvakeskus ry, Valokuvataiteilijoiden Liitto, Valokuvakeskus Peri, Suomen Pariisin lähetystö, Ranskan kulttuurikeskus, Centre Photographique d'Ile de France, Association Diaphane sekä Pôle Image.

 

08.02.2017

Haku Pohjois-Suomen valokuvataiteen aluenäyttelyyn 2017 avoinna

Pohjoinen valokuvakeskus ry täyttää vuonna 2017 30 vuotta ja herättää juhlavuotensa kunniaksi henkiin Pohjois-Suomen valokuvataiteen aluenäyttelyn.  Aluenäyttely järjestetään Oulussa, Kulttuuritalo Valveella 23.9.-12.11. 2017 Kulttuuritalon näyttelytiloissa (Pohjoisen valokuvakeskuksen näyttelytilat ja Valvegalleria).

Näyttelyä juryttämään on kutsuttu Tukholmassa sijaitsevan Centrum För Fotografin johtaja, kuraattori Gunilla Muhr yhdessä Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Alla Räisäsen ja tuottaja Julia Heikkisen kanssa. Aluenäyttely on osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa.

Näyttelyn nimi ja teema on Pohjoinen kohtaaminen. Näyttelyhaku on avoin kaikille Pohjois-Suomessa asuville tai työskenteleville SEKÄ pohjoista teoksissaan käsitteleville valokuvaajille (valokuvataiteilijat, dokumentaristit, luontokuvaajat, kuvajournalistit jne.).

Näyttelyyn voi ehdottaa 5-10 teoksen kokonaisuuksia, jotka ilmentävät teemaa. Näyttelyyn voi ehdottaa yhtä tai useampaa kokonaisuutta, ja kokonaisuudet voivat rakentua myös useiden ajanjaksojen kuvista. Kokonaisuuksia voi ehdottaa myös ryhmänä. Näyttelyyn voi ehdottaa valokuva- ja videoteoksia sekä valokuvaan pohjautuvia teoksia.  Näyttelyn järjestäjällä on oikeus karsia teossarjojen kuvamäärää, mikäli katsoo sen näyttelykokonaisuuden kannalta tarpeelliseksi.

Hakemukset tulee lähettää osoitteeseen yhtenä pdf-tiedostona 31.3.2017 mennessä.

Hakemuksen tulee sisältää

-teoskuvat ehdotettavasta sarjasta ja mahdollisesti teosten nimi, tekniikka, valmistumisvuosi ja niiden koko.  

-selostus teosten esittämisestä, mikäli esittämistapa on muu kuin näyttelytiloissa oleva vaijeriripustus tai videoprojisointi.

-tekijän/tekijöiden yhteystiedot ja ansioluettelo.

 

Näyttelyyn valitut teokset tulee toimittaa ripustusvalmiina Pohjoiseen valokuvakeskukseen. Toimitusaikataulusta sovitaan valittujen kanssa erikseen. Tekijät vastaavat teosten tuotanto- ja kuljetuskustannuksista itse. Teokset ovat näyttelyn ajan vakuutettuja Pohjoisen valokuvakeskuksen toimesta.

Näyttelyn avajaisia vietetään Kulttuuritalo Valveella pe 22.9.  klo 17-19.

Lisätietoja antavat:

Toiminnanjohtaja Alla Räisänen, , 0407272135

Tuottaja Julia Heikkinen, , 0401281150

10.01.2017

Kiertelemättä-näyttelyopastukset keväällä 2017

KIERTELEMÄTTÄ-näyttelyopastukset keväällä 2017

Tutustu näyttelyihin ja kuule tarinoita teosten takaa!

KIERTELEMÄTTÄ on opastettu näyttelykierros kulttuuritalo Valveen gallerioissa aina jokaisen kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 17. Ohjelma vaihtuu kuukausittain.

Vuoden ensimmäinen yleisöopastus järjestetään torstaina 12.1.2017 klo 17, lähtö Valveen aulasta.

Kevään tulevat Kiertelemättä-päivämäärät ovat

2.2.

2.3.

6.4.

4.5.

1.6.

Tammikuun yleisöopastuksella torstaina 12.1. klo 17 tutustutaan Kaija Kiurun Viiankiaapa -näyttelyyn Pohjoisen valokuvakeskuksen galleriassa ja Pohjois-Suomen feministisen sarjakuvatoiminnan MunaSarjaTulta -näyttelyyn Sarjakuvagalleria!ssa. 


Lämpimästi tervetuloa, vapaa pääsy!