Iikka Tolonen: Härkälä

20.01.2017 - 26.02.2017

Perjantaina 20.1.

Taiteilijatapaaminen & avajaiset 

klo 17-19

Härkälä on suomalaisen yhteiskunnan marginaaliin sijoittuva, miehisen maailman karusta todellisuudesta kertova dokumentaarinen valokuvausprojekti, jonka parissa valokuvataiteilija Iikka Tolonen on työskennellyt vuodesta 2013 lähtien. Härkälä on miehinen mikrokosmos; henkinen tila, jossa viina virtaa ja sarvet kolisevat.

Härkälä-projekti juontaa juurensa 1990-luvun alkuun, jolloin Tolonen aloitti tuntemiensa, omaehtoisesti marginaalissa elävien autonkorjaaja-elämäntaiteilijoiden kuvaamisen kotinurkillaan Itä-Helsingissä. Kuvaukset jatkuivat kymmenen vuotta myöhemmin 2000-luvun alussa. Tarkoituksena oli luoda absurdi kuvakertomus kaverusten seikkailuista yhteiskunnan normien ulkopuolelle luomassaan rinnakkaistodellisuudessa. Palatessaan kartoittamaan tarinan päähenkilöiden tilannetta syksyllä 2013 kävi pian selväksi, että aiemmin vauhdikas ja rempseä raggarimeininki oli hiipunut aiemmasta. Osa kaveruksista oli rauhoittunut ja toisten kohdalla rock´n´roll elämäntapa oli jalostunut täysipäiväiseksi alkoholismiksi. Kuolema oli korjannut kaksi heistä vuosien varrella. Kaverukset ottivat kuitenkin ehdotuksen projektin jatkamisesta vastaan hyvin innokkaina ja kuvaaminen jatkui pitkän tauon jälkeen.

Kuvausten edetessä tapahtumat keskittyivät ”Haran” ympärille. Hara halvaantui ja invalidisoitui moottoripyöräonnettomuudessa teini-iässä ja vetäytyi 90-luvun puolivälissä Helsingistä vanhalle maatilalle Ristiinaan, Etelä-Savoon. Hara on Tolosen lapsuudenystävä, johon hän tutustui hiekkalaatikolla 3-vuotiaana. Tämä yhteys toi projektiin myös syvän henkilökohtaisen tason ystävyyden ja elämänkohtaloiden teemojen muodossa.

Kuvausten edetessä projektin teemat ovat muuttuneet alkuperäisiä syvemmiksi ja synkemmiksi. Absurdi elämäntivoli on saanut tummempia sävyjä ja taiteilija on huomannut olevansa luomassa erään tyyppistä hyvinvointi-Suomen kääntöpuolen muotokuvaa. Tolosen suora ja koristelematon kuvaustapa luo aiheesta realistisen kuvan. Härkälä-projekti tekee näkyväksi suomalaista todellisuutta ja pinnan alla kyteviä sosiaalisia ongelmia ja on siten erittäin ajankohtaista tämän päivän Suomen dokumentointia. 

”Dynaamisten teknokraattien ja omaa pesäänsä kuppaavien bisnesuskovaisten myyntipuheiden sijaan Härkälä esittelee pienen siivun satavuotiaan Suomen todellisia kasvoja. Sosiaalidokumentaarisen sisällön lisäksi Härkälä on viinanhuuruinen ja tupakansavun kyllästämä kertomus elämästä systeemin ulkopuolella, todellisessa undergroundissa. Härkälä on oodi ystävyydelle ja sekoilun jalolle taiteelle. Long live rock´n´roll!”

Härkälä-näyttely pohjautuu Tolosen saman nimiseen, syksyllä 2015 julkaistuun, valokuvakirjaan. Tolonen voitti Härkälä-kirjan luonnoksella Norjassa Fotogalleriet- gallerian ja Förbundet Frie Fotografer -liiton järjestämän pohjoismaisen Nordic Dummy Award kirjaluonnoskilpailun vuonna 2014.

Rannalla

Portfolio

  • Ota bisse!
  • Hevosenkesyttäjä
  • Härkälä SF Pubi
  • Rannalla
  • Kukkaketo (Ese paskalla)
  • Juhlapöytä