Anne Golaz: Corbeau

19.01.2019 - 24.02.2019

avajaiset pe 18.1. klo 17

Anne Golazin Corbeau on monikerroksinen tarina maatilasta jolla Golaz on viettänyt lapsuutensa. Maalaiselämästä sekä ihmisen ja luonnon suhteesta kertovien kuvien päähenkilönä nähdään nuori mies, joka työskentelee tarinan joka kappaleessa maatilalla velvollisuudentuntoisesti. Vähitellen hänen velvollisuudentuntoonsa alkaa kuitenkin iskostua myös epäilyksiä, jotka pikkuhiljaa täyttävät hänen koko työnsä.  Corbeau on 13 vuotta kestänyt projekti joka yhdistää kolmea sukupolvea. Projekti yhdistelee valokuvia, videota ja piirroksia sekä näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja Antoine Jaccoudin kuin myös Golazin itsensä tekstejä joista on koostettu myös Corbeau-niminen kirja.

Kaikkien tarinoiden voi ajatella syntyvän muutamista toistuvista teemoista, ja Corbeaun tarinan teemoja ovat kohtalo, perheen perintö ja perinteen siirto sekä ajan väistämätön kuluminen. Projekti kertoo muutoksesta jonka aikana maatila siirtyy isän ajasta pojan aikaan sekä ajasta ja asioista jotka eivät koskaan palaa. Mitä perintöä meille jää keskuudestamme poistuneista rakkaista henkilöistä? Mitä itse siirrämme niille jotka jäävät tänne meidän jälkeemme? Corbeau on ranskaa ja tarkoittaa korppia, ja viittaa tässä projektissa Edgar Allan Poen samannimiseen arvoitukselliseen runoon. Corbeau kiertää kronologista tarinankerrontaa ja kehittelee narratiivia, jossa mielikuva kodista luo puitteet sekä tuelle että tuholle ilman loppuratkaisua.

MACK-kustantamo kustansi Corbeaun englannin- ja ranskankielisinä kirjoina 2017. Sen jälkeen projekti on kehittynyt kokonaisuudeksi jossa on valokuvien lisäksi liikkuvaa kuvaa, ääntä ja tekstejä. Laajemman kirjajulkaisun jälkeen kirjasta on ilmestynyt myös omakustanteinen painos, joka on samalla eräänlainen jälkisanat: “Finir comme prévu” eli ”Loppuu odotusten mukaan” (200 kappaleen painos vuonna 2018). Koko projekti on lopulta kunnianosoitus talonpoikaisperheille, jotka ovat katoamassa samoin kuin erilaisille narratiiveille tarinoiden yhteisessä maailmassa.

Anne Golaz (s.1983) on sveitsiläissyntyinen valokuvataiteilija , joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä Rovaniemellä. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta ja opiskellut valokuvausta myös Veveyssä, Sveitsissä sekä New Yorkissa. Golazin töitä on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä eri puolilla Eurooppaa, ja hänen kuvansa ovat menestyneet useissa kansainvälisissä valokuvakilpailuissa. Golaz kuuluu suomalaiseen Maanantai-taiteilijakollektiiviin. Häntä edustaa sveitsiläinen Galerie C.  

Pro Helvetia-säätiö on tukenut näyttelyn järjestämistä.  

 

Näyttely esitellään Kiertelemättä-kierroksella 7.2. klo 17.

Kierros on kaikille avoin ja sille on vapaa pääsy.

 

Kirja saatavana:

https://mackbooks.co.uk/products/corbeau-br-anne-golaz

Katso myös:

http://www.annegolaz.ch/

http://www.galeriec.ch/

 

@ Anne Golaz: Father

Portfolio

  • Corbeau, Front Cover
  • Father
  • Pile
  • Brother
  • Puddle
  • Mooty