Antero Takala: Mindscapes 1960-2010

04.05.2013 - 30.05.2013

Avajaiset pe 3.5. Klo 18:00

Professori Takala kertoo taiteellisesta tuotannostaan Rantagallerissa pe 3.5. Klo 17:00.

Mindscapes on katsaus valokuvataiteilija, professori Antero Takalan (s.1939) 50-vuotiseen tuotantoon. Näyttely on koottu Takalan aiemmista näyttelyistä: Lapin maisema / Kaamos – Hämärän maisemat / Mielen maisemia. Näyttelyssä esillä olevat yli sata valokuvaa muodostavat mustavalkoisen maisematutkielman, joka on ylistys suomalaiselle luonnolle, pohjoiselle valolle, järvimaisemille ja Lapille.

Takala tutki ensimmäisenä suomalaisena valokuvaajana jo 1960- ja­ 1970 -lukujen vaihteessa valokuvan ilmaisullista käyttöä televisiossa. Valokuvataiteen museon kokoelmiin kuuluvat kokeellisen elokuvan ja videotaiteen kannalta merkittävät teokset Romeo ja Julia (1972) ja Piha (1980) ovat molemmat esillä näyttelyssä.

“Maiseman kuvaus on sukua muotokuvaukselle. Kummassakin on olennaista löytää kohteen persoonallisuus. Muotokuvassa silmät ovat olennainen osa persoonallisuutta, maisemakuvassa pilvet ovat maiseman silmät. Maisemakuvaan  liittyvät olennaisesti myös valo ja valon tulosuunta, vuodenaika, vuorokauden aika, sää sekä oma tulkintani maisemasta. Kyseessä ei ole dokumentti maisemasta vaan oma mielenmaisemani. Tämä syntyy lopullisesti pimeässä huoneessa. Vedostus muodostaa vähintään puolet näkemyksestäni.”

Näyttelyssä esillä olevat pigmenttimustevedokset on digitoitu alkuperäisistä hopeagelatiinivedoksista.

Yhteydet: Jaani Föhr, p. 040 5525 205

 

Pressikuva: Antero Takala, Kaamos – Mindscapes 1960-2010