Kaisu Häkkänen: Mad Johnson was here

19.09.2015 - 25.10.2015

19.9.-25.10.

 

Perjantaina 18.9.

Taiteilijatapaaminen klo 17

Avajaiset klo 18

 

Kaisu Häkkäsen (s.1974) Mad Johnson was here – sarjan teokset ovat syntyneet vuosina 2012-2015 taiteilijan työskennellessä vadsølaisessa Lyset i Varanger taiteilijaresidenssissa. Kuvien paikoissa on kaksijakoinen tunnelma: ne voivat vetää puoleensa ja olla samaan aikaan pelottavia sekä luotaan työntäviä.

Sarja sai alkunsa Häkkäsen luettua kadun nimen väärin: Mads Johnsens gatesta tuli Mad Johnsonin katu. Siitä lähtien mies nimeltä Mad Johnson on johdatellut taiteilijaa pitkin Pohjoiskalottia ja kauemmaksikin. Häkkänen on kuvannut sarjaa eri puolilla Varangin niemimaata vuosina 2012-13 ja kesällä 2014 Huippuvuorilla Grumantissa ja Barentsburgissa. Tänä kesänä hän vietti toisen residenssijakson Vadsøssa ja kuvasi sarjansa loppuun.

“Työskentelen  linssittömillä neulanreikäkameroilla ja käyttämäni kamerat ovat yksinkertaisia pahvi- ja puulaatikoita. Negatiivina käytän hopeagelatiinipaperia. Työskentely on hidasta ja valmis kuva vähäisellä kontrollilla syntynyt – laitesidonnaisessa ja nopeatempoisessa nyky-yhteiskunnassa neulanreikäkameralla kuvaaminen onkin kuin oleilua toisenlaisessa todellisuudessa. Kamera pelkistää kohdetta eikä tallenna mitään toiminnallista, mutta toisaalta teosten merkitys syntyykin pitkälti siitä, mitä on jäänyt pois. Neulanreikäkameran särkynyt ja rosoinen jälki antaa paljon tilaa tunteelle ja mielikuville, ja se on minusta sisintä koskettava.

Pyrin näyttämään kuvissani sen, mitä näen omalla rumankauniilla tavallani. Kuvaan usein autioituvia maisemia ja kaupunginosia, omanlaatuisia tai tyhjilleen jääneitä rakennuksia, erillään olemista ja sivullisuutta. Tällaisissa paikoissa minulle on usein merkityksellisintä kaikki se, mikä ei ole enää läsnä. Paikat ovat myös mielenkiintoisia muotokuvia eletystä elämästä ja vaikka ihminen on jo poissa, hänen äänensä kuuluu.

Sarjan tekeminen on merkinnyt minulle liikkumista karttojen ulkopuolella, paikoissa, joiden olemassaolosta ei ole täyttä varmuutta. Mad Johnson puolestaan osoittautui tavoittamattomaksi, vaikkakin hänen läsnäolonsa oli kaikkialla vahva. Aivan kuin hän olisi juuri poistunut paikalta.”

Kaisu Häkkänen asuu ja työskentelee Ruokolahdella. Hän on opiskellut kuvataidetta Alankomaissa Academie Minerva Beeldende Kunst & Vormgeving:ssa. Häkkäsen teoksia on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla.

 

Lisätiedot: kaisu(at)kaisuhakkanen.fi