Kuukauden kuvat / Anssi Jokiranta: Suhteellisen vanha

02.04.2022 - 01.05.2022

Suhteellisen vanha on valokuvaaja Anssi Jokirannan muotokuvasarja vanhuudesta ja suhteestamme siihen. Vanhenevasta väestöstä ja sen aiheuttamasta huoltosuhteen muutoksesta puhutaan suurena yhteiskunnallisena haasteena. Ikään ja ikääntymiseen liitetään kulttuurisesti erilaisia merkityksiä, jotka muuttuvat ajan saatossa. Ikääntynyt väestö muodostuu kuitenkin yksilöistä, joista jokaisella on oma historiansa ja oma kehonsa. Kuvasarja altistaa pohtimaan, miten käsityksemme vanhuudesta ja vanhuksista muuttuu, kun ikääntyneitä tarkastellaan persoonina? Näyttelyn vähäeleiset ja intiimit mustavalkokuvat on kuvattu 1850-luvulla kehitetyllä märkälevytekniikalla. Käsityötä vaativa tekniikka tuo kuviin sattumanvaraisuutta ja tekee kuvista rosoisia, uniikkeja yksilöitä.

Anssi Jokiranta (s.1984) on rovaniemeläinen valokuvaaja. Hän on työskennellyt yli kymmenen vuotta Lapin Kansan valokuvaajana dokumentoiden lappilaista elämää laidasta laitaan. Jokiranta on kuvannut vuonna 2019 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneen tietokirjan Metsä meidän jälkeemme.

Kulttuuritalo Valve järjestää 19.4. Yleisölle avoimen opastetun kierroksen Valveen korttelin gallerioihin klo 17 alkaen.