Kuukauden kuvat/ Jaana Haapaluoma-Höglund: Itsekootut

28.10.2019 - 01.12.2019

Näyttely kertoo tarinaa viidestä naisesta, jotka ovat kokeneet kriisin elämässään ja tuntevat muuttuneensa sisäisesti sen seurauksena. Valokuvissa lähtökohta on ollut voimaannuttava kuva kohteelle itselleen. Henkilöt ovat kertoneet, että muotokuvat ovat auttaneet heitä selviämään sisäisestä muutoksesta ja näkemään itsensä uudella tavalla.

Taiteilija haluaa muistuttaa, että muotokuvien kohteet ovat kuin kuka tahansa meistä, sillä kaikki kokevat elämässään hajottavia kokemuksia. Itsekootut muistuttaa minuuden muuttuvuudesta ja siitä, kuinka ihminen voi hajota elämänsä aikana sisäisesti ja koota sitten itsensä uudelleen.

Haapaluoma-Höglund on valinnut kuvien kohteiksi naisia, koska näkee, että naiseuden esittämisen tavat kulttuurissamme ovat yhä ongelmalliset: ”Naisen asema on yhä vahvempi – uuteen eduskuntaan valittiin ennätysmäärä naisia – mutta naiseuteen liittyy yhä epäedullisia odotuksia ja normeja. Naisten odotetaan miellyttävän ulkonäöllään. Eräs yleinen naisen alistamisen tapa on kehottaa tätä ”hymyilemään vähän” sellaisissakin tilanteissa, joissa tämä ei tunne hymyilyä luontevaksi. Hymy edustaa lähestyttävyyttä ja vaarattomuutta. Sen sijaan hymyilemättömän naisen ilmeelle on kehittynyt kielessä oma käsitteensä, niin sanottu resting bitch face.”

Hiljattain erään Hollywood-hitin päänäyttelijä herätti Twitterissä kielteistä huomiota, koska ei hymyillyt elokuvan trailerissa. Haapaluoma-Höglund on huomannut, että myös useissa sosiaalisen median valokuvaajayhteisöissä naispuolisten kuvattujen hymyilemättömyyttä kommentoidaan usein kielteisesti.

Jaana Haapaluoma-Höglund (s. 1988) on oululainen freelancer ja itseoppinut valokuvaaja. Hänen valokuvataiteensa keskittyy ihmisyyden eri vivahteisiin ja minuuden tarkasteluun. Kuvien visuaalisuus pohjautuu usein kontrastisiin harmaasävyihin. Haapaluoma-Höglund pyrkii haastamaan sen, mikä on toivottua tai tavallista. Itsekootut on taiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely. Hänen teoksiaan on ollut esillä myös Gurushots-yhteisön näyttelyissä Rendez-vous Image -valokuvafestivaaleilla Strasbourgissa ja New Moment -galleriassa Belgradissa.

Jaana Haapaluoma-Höglund: Itsekootut

Portfolio

  • Jaana Haapaluoma-Höglund: Itsekootut
  • Jaana Haapaluoma-Höglund: Itsekootut