Kuukauden kuvat/ Kaisa Heikkinen: Samaan aikaan toisaalla

04.12.2017 - 07.01.2018

Kuviini peilautui pohdintaa kulttuuristani sekä historiastani. Koska olen pohjoisella maaseudulla asuva taiteilija kuvaan siten samalla pohjoisen maaseutua ja sen ympäristöä sekä nykytilaa. Tekeekö pohjoisen maaseutu kuolemaa useimpien siitä välittämättä tai edes huomaamatta? 

Kuvasin ikkunalasin läpi vastapäistä ikkunaa tai kohdetta rakennuksen sisällä. Näin sain yhteen kuvaan kaksi ulottuvuutta, jotka kietoutuvat toisiinsa luoden näin oman todellisuuden. En nähnyt tarvetta lavastaa heijastuksia. Halusin niiden olevan luonnollisia ilman, että minä ohjaisin niitä millään tavalla. Otin kuvan heijastuksista juuri sellaisinaan, kuin ne luonnon muovaamana kuvissa esiintyivät. Näet siis kuvissani saman kuin minä kuvaushetkellä suljinta painaessani.

Mielenkiintoni kohdistui eritoten talojen ikkunoihin ja niistä tuleviin heijastuksiin. Tunsin niiden olevan kuin avoimia ovia, joiden takaa löytyisi jotain enemmän; ne linkittävät heijastukset ihmiseen, elämään ja elämiseen. Ikkuna on ihmisen luomus, ilman ihmistä ei ole ikkunaa. Ikkunat luovat myös tiettyä ristiriitaa. Samalla kun ne ovat kutsu teoksen sisään, niin lasi on myös rajapinta, jonka takaa löytyy toinen maailma. Autiotalon ikkunoita kuvatessani tunsin, että toinen maailma odotti sisällä, kuitenkin poissa minun ulottuviltani. Lasi eristi minut ulkopuolelle mutta näin silti lävitse. Heijastukset valtaavat pääroolin. Ulkoinen maailma sulautuu lopulta yhteen sisätilan kanssa muodostaen oman todellisuuden.

Näyttely esitellään Kiertelemättä-kierroksella torstaina 7.12. klo 17. 

 

Portfolio