Nordic Photography Network

Nordic Photography Network - pohjoismainen valokuvataidealan verkosto

Pohjoismainen Kulttuuripiste myönsi  vuonna 2011 Pohjoiselle valokuvakeskukselle 12.700 € projektiavustuksen kulttuuri- ja taideohjelmasta pohjoismaisen valokuvataidetapahtuman kehittämiselle. Projektiavustuksen turvin järjestettiin vuoden 2012 aikana neljä työpajaa, Oulussa, Aarhusissa, Oslossa ja Tukholmassa.

Esiprojektin tuloksena perustettiin Nordic Photography Network. Pohjoisen valokuvakeskuksen yhteistyökumppaneina verkostossa ovat Tukholmassa toimiva Centrum För Fotografi, Oslossa Norjan valokuvataiteilijoiden liitto Förbundet Frie Fotografer ja sen yhteydessä toimiva Fotogalleriet, ja Tanskassa Fotografisk Center Kööpenhaminassa sekä  Galleri Image Aarhusissa. Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja kuraattori Alla Räisänen koordinoi yhteistyötä.

Vuodesta 2012 lähtien NPN-verkosto on toteuttanut useita yhteisprojekteja. Vuonna 2012 Kiinassa Pingyaon kansainvälisillä valokuvataidefestivaaleilla esitettiin pohjoismainen valokuvataidenäyttely ”Nordic Memories”. Verkosto on ollut mukana myös Förbundet frie fotografin järjestämässä Nordic Dummy Award- tapahtumassa vuodesta 2012 lähtien. Keväällä 2013 verkosto osallistui Tukholmassa Supermarket -nykytaidemessuille sekä oli toteuttamassa Centrum För Fotografin organisoimaa ”Cityspaces and relations in between” – näyttelyä, jossa oli mukana teoksia norjalaiselta, suomalaiselta, ruotsalaiselta ja tanskalaiselta valokuvataiteilijalta. Syksyllä 2013 Pohjoisessa valokuvakeskuksessa oli esillä Galleri Imagen johtaja Beate Cegielskan kuratoima tanskalaista nykyvalokuvataidetta esittelevä ”Rendevouz with Nature” näyttelykokonaisuus. Tammikuussa 2014 osana yhteistyötä esitetään Antti Laitisen videoteoksia Galleri Imagessa, Aarhusissa.

Vuonna 2014 Oulussa järjestettiin verkoston ensimmäinen pohjoismainen valokuvataidetapahtuma WEEK 37 Pohjoisen valokuvakeskuksen toimesta. Ensimmäistä tapahtumaa rahoittivat Pohjoismainen Kulttuurirahasto, Suomen Kulttuurirahasto sekä FRAME. Vuonna 2015 tapahtuma matkasi Tukholmaan, jossa sen järjesti Centrum För Fotografi. Vuoden 2016 tapahtuman järjestävät Fotogalleriet sekä Förbundet Frie Fotografer Oslossa. Vuoden 2017 tapahtuma järjestetään Tanskassa, jossa se on osa Aarhusin Europpan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia. 

 

Lisätietoja:

Alla Räisänen, toiminnanjohtaja, Pohjoinen valokuvakeskus ry, PL 42 90015 Oulun kaupunki, p. +358 40 72 72 135,