Näyttelyt

Lumihiutaleita ja muita yllätyksiä

Tapahtuma-aika

04.03.2023–

23.04.2023

Avoin opastettu yleisökierros

16.03.2023 klo 17

Luonnonkauniista hautapaikoista lumisiin metsiin – pohjoismainen Lumihiutaleita ja muita yllätyksiä runollinen tarinankerronta pohjoismaisessa valokuvassa –näyttely syventyy ihmisen ja luonnon väliseen poettiseen suhteeseen. Islantilaisen kirjailija ja kuraattori Sigrún Alba Sigurðardóttirin kuratoima näyttelykokonaisuus tuo yhteen islantilaisia, ruotsalaisia, tanskalaisia ja suomalaisia valokuvataiteilijoita, jotka tarkastelevat maailmaa runollisen tarinankerronnan kautta. Lumihiutaleet, kasvillisuus ja ihmisen puuttuminen luontoon ovat ryhmänäyttelyn ytimessä.

“Muistan päiviä, jolloin satoi puoli metriä tasaista koskematonta lunta. Sellainen lumi teki lapsuuteni maailmasta lumotun ja sai myöhemmin jopa teini-ikäiset lapseni lähtemään vielä ulos leikkimään. Lumi on kaunista, mutta kuten me pohjoisessa asuvat hyvin tiedämme, se voi olla myös rumaa, raakaa ja väkivaltaista. Olemme kuulleet lumivyöryistä, jotka ovat vieneet ihmishenkiä, ja tiedämme lumimyrskyissä kadonneista ihmisistä, ojiin ajetuista autoista, lumen alle rotkoihin ja painanteisiin jäätyneistä lampaista.”

Sigurðardóttir on kehittänyt runollisen tarinankerronnan käsitteen valokuvauksen vaikutusta koskevan tutkimuksensa yhteydessä. Käsite kuvaa tietynlaista lyyristä tapaa käyttää valokuvaa kerronnallisena välineenä sekä tapaa hyödyntää taidetta ympäristön ymmärtämisessä ja sen väreilyn, resonanssin, tavoittamisessa. Näyttelyn taiteilijoille yhteistä on heidän kiinnostuksensa erilaisiin luonnonilmiöihin ja kohteisiin, kuten puihin, vuoriin, kasveihin, lintuihin ja lumihiutaleisiin, jotka saavat meidät löytämään uusia tapoja olla maailmassa ja luonnossa, suhtautua niihin ja olla vuorovaikutuksessa niiden kanssa. 

“Ollaksemme maailmaa koskevan runollisen tarinan luojia ja osallistujia, meidän on osattava kokea maailma runollisesti. Tämä edellyttää meiltä luovuutta omassa epäröinnissämme, runollista epäröintiä sekä ajassa että tilassa. Aikaa kuunnella maailmaa, kuulla se, nähdä ja tulkita, rakentaa tarina, joka väreilee samassa tahdissa ympäröivän maailman kanssa. Voimme tehdä sen yksin ja saamme siihen apua taiteesta – vaikkapa valokuvauksesta.”

Näyttelyssä nähdään teoksia seuraavilta tekijöiltä: Elina Brotherus (FI)Katrín Elvarsdóttir (IS)Tinna Gunnarsdóttir (IS)Hallgerður Hallgrímsdóttir (IS)Mathias Svold Ulrik Hasemann (DK)Einar Falur Ingólfsson (IS)Tiina Itkonen (FI)Astrid Kruse Jensen (DK)Sanna Kannisto (FI)Jacob Kirkegaard (DK)Helene Schmitz (SE)Trine Søndergaard & Nicolai Howalt (DK), Magnus Wennman (SE) ja Hendrik Zeitler (SE). Lisäksi Sigurðardóttirin essee lumesta sekä ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta on luettavissa suomeksi, englanniksi ja tanskaksi näyttelyssä esillä olevasta julkaisusta.

Lauantaina 4.3.2023 klo 13.00 kuullaan kuraattori Sigrún Alba Sigurðardóttirin ajatuksia runollisesta tarinankerronnasta ja näyttelyyn valikoituneista valokuvataideteoksista kuraattorin näyttelykierroksella. Kierros lähtee Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen gallerian edestä klo 13.00. Kierroksen jälkeen Kulttuuritalo Valveen kahviossa Sigurðardóttir ja näyttelyn taiteilijat kertovat tarkemmin omasta taiteellisesta työskentelystään. Tapahtumaan on vapaa pääsy.


Lumihiutaleita ja muita yllätyksiä runollinen tarinankerronta pohjoismaisessa valokuvassa
Elina Brotherus, Katrín Elvarsdóttir, Tinna Gunnarsdóttir, Hallgerður Hallgrímsdóttir, Mathias Svold & Ulrik Hasemann, Einar Falur Ingólfsson, Tiina Itkonen, Astrid Kruse Jensen, Sanna Kannisto, Jacob Kirkegaard, Helene Schmitz, Trine Søndergaard & Nicolai Howalt, Magnus Wennman ja Hendrik Zeitler
kuraattori: Sigrún Alba Sigurðardóttir
4.3.–23.4.2023
Photo North – Pohjoinen valokuvakeskus, galleria

(kuva: Sanna Kannisto, First Snow 1-2 (diptyykki), 2017)

Lisätietoja

Lumihiutaleita ja muita yllätyksiä