Näyttelyhaku vuodelle 2023 on auki

Näyttelynäkymä, Merkintöjä muotokuvasta näyttelystä 19.4.–29.5. Pohjoisen valokuvakeskuksen galleriassa. Kuvassa Johannes Romppasen sekä Lauri Erikssonin teoksia. Kuva: Jaani Föhr.

Pohjoisen valokuvakeskuksen (PVK) näyttelyhaku vuodelle 2023 on auki 2.8.2022 klo 23:59 saakka. Näyttelyt valitsee PVK:n näyttelytyöryhmä. Vuodelle 2023 haettavana on kolmesta viiteen näyttelyaikaa. Näyttelyt ovat kestoltaan 5–8 viikkoa. Pohjoinen valokuvakeskus on profiloitunut korkeatasoisen ja ajankohtaisen valokuvataiteen esittämiseen. Keskuksen maine perustuu tinkimättömään ja pitkäkestoiseen työhön laadukkaan valokuvataiteen esille tuomiseen pohjoisessa. Pohjoinen valokuvakeskus painottaa toiminnassaan ja valinnoissaan […]

Skotlannissa työskentelevä Elina Bry on valittu Adaptation-projektin residenssitaiteilijaksi

Elina Bry on valittu residenssitaiteilijaksi Iin Kulttuurikauppilaan Photo Northin Sopeutuminen-hankkeen kautta. Bry tulee tutkimaan ihmisen ja luonnon suhdetta ilmastoahdistuksen ja ilmastonmuutoksen valtaamassa ajassamme. Lopputulos käsittelee aihetta liikkuvan kuvan, äänen ja performanssin kautta. Iissä Bry pyrkii tuomaan myös paikallisten ihmisten äänet ja tuntemukset luonnosta isomman yleisön kuultavaksi. Residenssin aikana Bry järjestää paikallisille työpajoja, joissa paikallista luontoa […]

Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen vuosikokous 6.4. klo 14

Tervetuloa Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen sunnuntaina 6.4. klo 14–16 Kulttuuritalo Valveen kokoustilaan (3 krs.) ja etänä. Ennen vuosikokousta pääset tutustumaan Photo Northin toimintaan Valveen Paljetti-kahvilassa klo 13-14, kahvi- ja pullatarjoilu! VUOSIKOKOUSKUTSUPohjoinen valokuvakeskus – Nordliga fotocentret ry:n sääntömääräinen vuosikokous Aika: lauantaina 6.4.2024 klo 14–16Paikka: Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen toimisto, Kulttuuritalo Valve 1. krs., Hallituskatu 7, 90100 […]

Photo North järjestää portfoliotapaamisten sarjan keväällä 2025

Photo North – Pohjoinen valokuvakeskus järjestää pohjoismaisten asiantuntijoiden portfoliotapaamisten sarjan etäyhteyden välityksellä valokuvan ja valokuvataiteen kanssa työskenteleville taiteilijoille keväällä 2025.  Tapaamiset on tarkoitettu Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen jäsenille ja niihin voivat hakea myös muiden valokuvakeskusten jäsenet osana Suomen valokuvakeskusten yhteisjäsenyyttä.  Kunkin asiantuntijan tapaamiseen valitaan 4 taiteilijaa. Yksittäinen tapaaminen kestää 30 minuuttia, josta työn esittelylle […]

Saasteita, lentäviä autoja ja dinosaurusten paluu maapallolle – tulevaisuus jakaa nuorison mielipiteet

Photo North – Pohjoinen valokuvakeskus on mukana Suomen valokuvataiteen museon vetämässä Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa valokuvan ja valokuvakulttuurin mediakasvatushankkeessa Valokuva vaikuttaa. Osana hanketta oululainen mediakasvattaja Mirkka Suhonen on kehittänyt opettajavetoisia työpajoja kouluille yhdessä hankkeen tiimin kanssa. Yhtä kehitetyistä työpajoista on sovellettu myös Kulttuuritalo Valveella syksyllä 2024 nähtyyn Photo Northin Earth Gazes Back -näyttelyyn. ”Maailma on […]

Photo Northin kävijäkysely on auki – vastaamalla voit osallistua kirjapalkinnon arvontaan!

Photo North – Pohjoinen valokuvakeskus on avannut kävijäkyselyn, jolla kerätään Photo Northin näyttelyissä ja tapahtumissa käyviltä ihmisiltä mielipiteitä ja tuntemuksia valokuvakeskuksen toiminnasta. Kyselyyn vastaamiseen menee vain muutama minuutti ja voit halutessasi kyselyn täyttämisen jälkeen osallistua valokuvakirjapalkinnon arvontaan. Kävijäkysely on auki kesäkuun 2025 loppuun asti. Kaikki annetut sähköpostiosoitteet käsitellään tietosuojakäytännön mukaisesti ja poistetaan arvonnan päätyttyä.

Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen ylimääräinen vuosikokous 27.2.

Tervetuloa Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen ylimääräiseen vuosikokoukseen torstaina 27.2.2025 klo 14–15 Photo Northin toimistolle ja etänä! YLIMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN KUTSUPohjoinen valokuvakeskus – Nordliga fotocentret ry:n ylimääräinen vuosikokous Aika: torstaina 27.2.2025 klo 14–15Paikka: Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen toimisto, Kulttuuritalo Valve 1. krs., Hallituskatu 7, 90100 OuluZoom: https://us05web.zoom.us/j/86429726323 Ylimääräisessä vuosikokouksessa on esillä vuoden 2023 korjattu tilinpäätös ja tilintarkastajien kertomus. Sääntömääräinen vuosikokous järjestetään […]

Photo Northille Museovirastolta avustus näyttelypalkkioiden maksamiseen vuodelle 2026

Museovirasto on myöntänyt Photo North – Pohjoiselle valokuvakeskukselle jo neljännen kerran avustuksen, jolla tuetaan palkkion maksamista kuvataiteilijoille taidenäyttelyä varten tehdystä työstä. Avustus on myönnetty Photo Northin vuoden 2026 näyttelyohjelman näyttelyihin. Museoviraston näyttelypalkkiojärjestelmän ensisijaisena tavoitteena on huomioida kuvataiteilijoiden merkitys näyttelyn sisällön tuottajina ja parantaa heidän mahdollisuuksiaan saada elantonsa taiteellisesta työstä. Näyttelypalkkiojärjestelmä auttaa myös museoita ja muita näyttelyjärjestäjiä […]

Photo Northin alkuvuoden 2025 näyttelyt

Ison Earth Gazes Back -ryhmänäyttelyn ja Emilia Ukkosen Electricity-näyttelyn jälkeen jälkeen Photo Northin näyttelyt jatkavat luonnon ja ihmisen ympäristöönsä luomien jälkien tarkkailua, kun taas kevään ja kesän koittaessa kiintopiste siirtyy luonnosta kohti ihmisten välistä kanssakäymistä. Tammikuussa Photo Northin galleriassa avautuva Marko Karon näyttely Mirage pureutuu tarkastelemaan maailmaa, joka raunioituu tuhlailevien elintapojemme seurauksena. Sci-fiä ja dokumentaarisuutta […]

Photo Northin mentorointiohjelman 2025 haku 31.12.2024 saakka!

Photo Northin mentorointiohjelma kutsuu taiteilijoita kehittämään omia projekteja ja valokuvallista ilmaisua Ohjelma on tarkoitettu Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen jäsenille ja siihen voivat hakea myös muiden valokuvakeskusten jäsenet osana Suomen valokuvakeskusten yhteisjäsenyyttä.  Vuoden kestävässä ohjelmassa työstetään omaa projektia ja saadaan vaihtuvilta visuaalisen taiteen ja valokuva-alan asiantuntijoilta mentorointia ja neuvoja. Ohjelmassa pääset tutustumaan eri taiteilijoiden työskentelymetodeihin, […]

PINO24-valokuvataidekirjatapahtuma järjestetään Oulun Sarjakuvafestivaalien yhteydessä marraskuussa

Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen PINO-valokuvataidekirjatapahtuma sulautuu vuonna 2024 osaksi Oulun sarjakuvafestivaalia. Lauantaina 16. marraskuuta Kulttuuritalo Valveella klo 11.00-18.00 järjestettävän festivaalilauantain ohjelmassa on tunnin verran valokuvataidekirja-asiaa lavalla sekä koko tapahtuman ajan Photo Northin myyntipöytä, jossa on tarjolla vinot pinot valokuvataidekirjoja. Klo 12.00-12.30 Valvesalissa sijaitsevalla lavalla haastateltavana on Vuoden valokuvataidekirja 2023 -palkinnon voittaja Maija Tammi teoksestaan […]