Uutiset

Tervetuloa lauluhetkeen tai uimaan Elina Bryn kanssa kesäkuussa

27.5.2025
Elina Bry, pysäytyskuva teoksesta "Is the Earth Chronically Ill?"
Elina Bry, pysäytyskuva teoksesta "Is the Earth Chronically Ill?"

Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen, skotlantilaisen Street Level Photoworksin ja Taidekeskus KulttuuriKauppilan yhteistyöresidenssin taiteilija Elina Bry kutsuu yhteisöllisiin lauluhetkiin sekä uimaan Iissä.

Lauluhetkien aikana osallistujat pääsevät tutkimaan miten voimme jäljitellä luonnon ääniä, kuten tuulen huminaa, veden liplatusta tai lintujen laulua? Ilman sanoja, osallistujat antavat äänenstä sulautua ympäristöön ja muuttua osaksi maisemaa. Miltä kehossa tuntuu, kun se tuottaa ääniä, jotka resonoivat luonnon kanssa? Harjoitukset tehdään yhdessä ryhmän kesken, eikä keneltäkään vaadita yksilöesiintymistä. Osallistua voi haluamallaan tavalla. Tapaamisten aikana nauhoitetaan äänimateriaalia, joka tulee osaksi 2026 syksyllä Oulun taidemuseossa avautuvaa Adaptation näyttelyä. Osallistujilla on siis mahdollisuus halutessaan päästä osaksi taideteosta.

Lauluhetkiä on yhteensä kolme kertaa ja ne järjestetään Iin kansalaisopistolla
(Puistotie 1, 91100 Ii) maanantaisin 2.6., 9.6. ja 16.6. klo 18 – 20.
Etukäteisilmoittautumista ei tarvita, voit vain tulla paikalle. Voit myös osallistua vaikket pääsisi kaikille kerroille.

Kesäkuun ajan taiteilija Elina Bry kutsuu kuntalaisia myös uimaan kanssaan. Uintitapaamisia on yhteensä kolme kertaa ja ne järjestetään Vihkosaaren Uimarannalla (Illinsaarentie 6-14, 91100 II) sunnuntaisin 1.6., 8.6. ja 22.6. klo 16 – 19. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita, voit vain tulla paikalle. Voit myös osallistua vaikket pääsisi kaikille kerroille. Varaa mukaan pyyhe ja uimapuku.

Tapaamisten aikana osallistujat tekevät hitaan ja syvällisen tutkimusmatkan ympäristöömme kameroiden ja äänityslaitteiden avulla.  Tapaamisissa liikutaan yhdessä vedessä, tunnustellaan sen voimaa ja keveyttä, kuunnellaan sen ääniä.

Harjoitukset tehdään yhdessä ryhmän kesken. Osallistua voi haluamallaan tavalla. Tapaamisten aikana nauhoitetaan materiaalia, joka tulee osaksi 2026 syksyllä Oulun taidemuseossa avautuvaa näyttelyä. Osallistujilla on siis mahdollisuus halutessaan päästä osaksi projektin lopputulosta.

Tietoa taiteilijasta ja projektista

Elina Bry tutkii residenssijaksonsa aikana ihmisen ja luonnon suhdetta ilmastoahdistuksen ja ilmastonmuutoksen valtaamassa ajassamme. Lopputuloksena syntyvä teos käsittelee aihetta liikkuvan kuvan, äänen ja performanssin kautta. Teos tulee osaksi Sopeutuminen hankkeen päänäyttelyä, joka avautuu Oulun taidemuseossa lokakuussa 2026. Sopeutuminen on osa Oulu2026−kulttuuriohjelmaa Oulun toimiessa Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2026. Lue lisää Elina Bryn aiemmista projekteista hänen verkkosivuiltaan.

Aiemman osallistujan kommentti lauluhetkistä:
”Kuoroon kuuluminen on ollut niin vapauttavaa – ei ole paineita löytää oikeita
säveliä, vain tilaa kokeilla ja antaa äänemme seurata ryhmää ja tunteitamme. On
vapauttavaa työskennellä vuodenaikojen ja elementtien kanssa ja antaa niiden
ohjata meitä sen sijaan, että pysyisimme tietyssä rakenteessa. Äänen
luomisessa yhdessä orgaanisella tavalla on jotain todella terveellistä – se tuntuu
luonnolliselta ja elävältä.”

Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen Adaptation-hanke kehittää taiteellista, sosiaalista, tieteellistä, inhimillistä ja ei-inhimillistä toimintaa ja yhteistyötä vuosina 2024–2027. Hanketta rahoittavat Oulun kulttuurisäätiö ja Koneen säätiö. Hanke on jatkoa vuosina 2022–2025 toteutuneelle kansainväliselle tutkimushankeelle More-than-Planet, jolle myönnettiin Creative Europe -rahoitus ohjelmatunnuksella No 101056238 sekä Oulun kaupungin ja Opetushallituksen kansalliset vastinrahat.

Lisätietoja: 

Kulttuurituottaja Katri Haapakoski,
Taidekeskus KulttuuriKauppila
0408698601
katri.haapakoski@ii.fi

Lisää uutisia